karasu_hakucho_historia

Clichén pelillinen historia on ehtinyt muovautua vuosien saatossa todella laajaksi ja tapahtumarikkaaksi. Täältä pääset tutustumaan varhaishistoriaan, johon koko roolipelin juoni perustuu. Foorumille on puolestaan koostettu kattava suurten pelijuonien päätapahtumista koostuva historiikki.


Varhaishistoria Kauan sitten Akimoton niemimaata asutti yksi suuri koiralauma, jonka jäsenet elivät sopuisasti keskenään harmonian aikaa. Rikkoutumatonta rauhaa piti yllä karismaattinen ja voimakas johtaja, joka oli ansainnut laumalaistensa kuuliaisuuden.


Johtaja saavutti korkean ja kunnioitettavan iän, mutta eräänä päivänä se tunsi elinvoimansa lopulta hiipuvan. Vanha, arvostettu uros kutsui paikalle kaksi poikaansa. Veljekset olivat puoliverisiä - puoliksi shikokuja ja puoliksi kishuja - siihen aikaan sekarotuisuutta katsottiin hyvänä, lauman kahta eri rotua yhdistävänä tekijänä. Johtaja jätti asemansa jälkeläisilleen toivoen niiden jatkavan isänsä tassunjäljissä rauhan tiellä. Saatuaan pojiltaan myöntävän vastauksen esitettyyn pyyntöön iäkäs koira sulki silmänsä, ja menehtyi onnellisin sekä ylpein mielin.


Kaksi veljestä - toinen tumma ja harjaksellinen, toinen vaalea ja harjakseton, vaikka kumpikin puoliverisiä olivat - astuivat suuren lauman johtoon aivan kuten niiden isä oli toivonut. Kumpikin löysi aikanaan puolison, ja molemmat saivat jälkikasvua. Asiat laumassa jatkuivat tuttuun tapaan - aina tiettyyn pisteeseen asti.


Eräänä päivänä johtajaveljesten välille syttyi tulinen riita, ja niiden välille alkoi muodostua kuilu. Erimielisyyksien syventyessä lauma alkoi jakautua kahtia. Tummat ja harjakselliset ottivat esikuvakseen johtajaveljen, joka muistutti ulkonäöltään enemmän niitä itseään - sen, jota kohtaan ne saattoivat paremmin tuntea yhteenkuuluvuutta. Samoin vaaleat ja harjaksettomat alkoivat kerääntyä veljeksistä vaaleamman taakse.


Lopulta päädyttiin tilanteeseen, jossa lauma oli jakautunut kahteen suunnilleen yhtä vahvaan puoliskoon. Ryhmittymien välinen kuilu oli kasvanut suureksi ja vastapuolta kohtaan tunnettu halveksunta muuttui pian vihaksi. Osapuolten väliset kanssakäymiset kävivät päivä päivältä aggressiivisemmiksi sekä väkivaltaisemmiksi. Lopulta veljekset hajottivat suuren lauman virallisesti kahtia omien erimielisyyksiensä vuoksi, ja johtajien kannattajat seurasivat uskollisesti omia päällikköjään. Toinen lauma - tummaturkkisista ja harjaksellisista koirista muodostunut Karasu - asettui niemimaan läntiselle puolelle. Vastaavasti korppien vaaleiden ja harjaksettomien veljien lauma - Hakucho - otti haltuunsa niemimaan itäisen osan.


Näin alkoi kahden lauman välinen syvä ja sukupolvesta toiseen vannottu viha, joka on kestänyt kautta historian aina näihin päiviin asti. Vuosisatojen ja monien sukupolvien vaihtuessa vihollisten veri kuihtui pois laumalaisista jättäen jälkeensä vain puhtaita shikokuja ja kishuja, joita pidettiin laumojen vanhimpina ja puhtaina rotuina.


Pelihistoria

Rekisteröityneet pelaajat voivat tutustua foorumilla Clichén pelihistoriaan!